painonpudotus-tavoite

öö ? 1995? 1996 ?

hohoo, 7 lukijaa jo ! toivottavasti ne kaikki ei oo ton meiän iskä-avautumisen vuoks, koska aion kyllä kirjoittaa tänne muutakin kun vaan iskä-läpinää vaikka sitäkin varmasti tulee. nyt kuitenkin, koska minulla näin myöhäisyöstä on tylsää ja yksinäistä, ajattelin kirjoittaa tästä mun painonpudotus-tavoitteesta. tai ylipäätään tästä ikuisuusprojektistani.

minä en suinkaan koe olevani mitenkään erityisen lihava. tällä hetkellä olen normaalipainossa, enkä ole koskaan ollut mitenkään sairaalloisen lihava. ehkä pikkuisen tukeva. kuitenkin, lähes aina, olen siitä ollut hyvin tietoinen eikä fiilikset ole olleet mitenkään järin hyvät. aina on tuntunu pahalta kun on tiennyt olevansa muita paksumpi.

2007

 harrastin pienenä paljon liikuntaa. äiti pakotti hiihtämään, ja aluksi tykkäsinkin hiihtämisestä. mutta sitten kun piti osallistua kilpailuihin ja matkat piteni ja niin eespäin, ei enää kiinnostanut. seuraavaks äiti vei mut ratsastamaan, ja minä ikuisena hevosihmisenä hurahdin täysin. se oli mun elämäni täyttymys ! siinä vaiheessa siis. talli kun vielä oli semmonen missä sai viettää aikaa niin paljon kun lystäs ja saatiin tehdä ihan melkeen mitä ikinä haluttiin. karsinoiden siivous ja hevosten juoksutus oli ihan rutiinihommaa ja kivasti kasvatti vähän kuntookin. sillon olin semmosissa sopusuhtasissa mitoissa. en harrastanut muuta liikuntaa.

sitten kun aloin kilpailla (säälittävästi seuratasolla siis, pakko tarkentaa), ratsastuksenopettaja alko huomautella ryhdistä. rivienvälistä pysty ehkä lukemaan myös, että painoa pitäisi saada pois jos meinaisi korkeammille esteille tähdätä. kisattiin sillon isommalla porukalla 80-90 cm suomenhevosilla, ja tottahan se on, että ei kovin kevytrakenteiset putet mitään norsuja kanna selässään. enkä siis tuolloinkaan ollut oikeasti mikään norsu, vaan likimain samanpainoinen kun nyt (170cm/70kg). jatkoin kuitenkin kilpailua ja yritin parantaa ryhtiäni, koska silloin mitkään painonpudotukset tms eivät mua lannistaneet. tai muutenkaan kiinnostaneet. hengasin tallilla 6 päivää viikossa ja menin sinne kesällä pyörällä, matkaa tuli joku 8 km suuntaansa, semmosta hirveetä soratietä.

yläasteikäsenäkään en harrastanu mitään muuta liikuntaa kun ratsastusta. en käyny lenkillä, en urheillu. vähän aikaa pelasin lentopalloo (= ehkä 3 kertaa), ja siitäkin huomas, miten huonossa kunnossa on. muut teki helposti kymmenen punnerrusta, mulle se kaks tuotti jo ongelmia. saati sitten salin ympärijuoksu monta kertaa. ei oikein innostanu, ratsastus oli mun laji.

2006 ? 2007 ?

koululiikuntaan en oo oikein ikinä syttyny. se on aina ollu niin vitun teennäistä. tee sitä ja tee tätä ja nuoleskele opettajaa ni saat hyvän numeron. niin se ainakin meillä meni. jos pelasit jalkapalloo, niin automaattisesti kymppi. tai sitten jos juoksit 1500m alle 6 min ni kymppi. millään muulla ei oikeestaan ollu merkitystä. tuskin ne oikeesti ees kattoo, kuinka paljon joku yrittää, kunhan vaan muistaa kehua opettajan uusia silmälaseja tai jotain muuta paskaa. turhauttavaa.

kun lopetin tolla kyseisellä tallilla joskus lukion tienoilla, voin satavarmasti vannoa, että mun painoni nousi heti. kunto huononi, eikä huvittanut tehdä mitään. kävin kyllä samanaikaisesti toisellakin tallilla, kerta viikkoon ratsastustunneilla, mutta ei se ollu sama asia. ei siellä tarvinnu tehdä mitään ylimäärästä. ja koska mä oon maailman huonoin käymään lenkillä, tai olin, ni mun elämä oli pääasiassa tietokoneella istumista ja koulussa käymistä.

lukion aikana vuokrasin yhtä lämminveristä, jota ei ollu koulutettu oikeastaan millään lailla, eikä omistajakaan tajunnu hevosista mitenkään sen kummemmin. kerran kun sillä ratsastin, koitin saada sen menemään johonkin naurettavaan vesilätäkköön, johon tää typerä tamma ei sitten menny vaan steppas siitä vierestä, jolloin mun jalka osui rikkinäiseen aidan tolppaan ja tulin alas että mätkähti. se oli sitten terveyskeskusreissu, kun huomasin että housut on rikki ja jalka auki. 11 tikkiä ne siihen ompeli, ja sano vielä, että koskaan ei oo nähny tommosta haavaa. siinä oli siis ihan semmonen kuoppa. älyttömän repaleiset reunat, ja mä olin jo sillon varma että se ei kyllä tullu puhtaaks.

ja eihän se tullu. paskanvitut, se tulehtu. tikit otettiin pois, mutta haava ei ollu ummessa. ja ei muutaku avohaavaks. mulla oli sitten pari kolme kuukautta avohaava jalassa. semmonen reikä jalassa. josta näky lihakset ja läskit ja muut mukavat. ei tarvinnu paljon haaveilla urheilusta. taisin sillon mennä kuitenkin pyörällä kouluun sen kolmen kilometrin matkan, mutta liikuntatunneille ei tarvinnu osallistua. eikä tarvinnu ratsastaa, eikä tehä paljon muutakaan. ja oon ihan varma, että sillon mun paino nous sinne mistä mä sain sen nyt viimisen vuoden sisällä, tuskalla ja vaivalla, laskemaan.

mulla ei oo koskaan ollu mitään ongelmia syömisen kanssa. tai siis en oo mikään pullahiiri, niinku esimerkiks meiän äiti tai mun pikkuveli. ne pupeltaa kaapista aina keksejä, pullaa, karkkia, mitä nyt ikinä löytyykin. minä en. mä taas saatan käyä turhan usein ostamassa jotain karkkia, tai sit vaan syön yksinkertasesti liikaa. liian suuria annoksia siihen nähden mitä oon tohon aikaan kuluttanu. eli en paljon mitään. sillon kun mulla ei ollut poikaystävää, mä istuin koneella sen jälkeen kun tulin koulusta, sit menin nukkumaan ja aamulla taas kouluun. perussettiä.

mun nykyinen poikaystävä valitti mulle, että oon liian lihava. liian läski, liian painava. se jos mikä tuntu ihan älyttömän paskalta. mut sen takia mä rupesin laihduttamaan. vuodessa tippu 17 kg. painoin jotain 85 kg kun about vuosi sitten rupesin tietosesti laihduttamaan. vyötäröltä on lähteny melkein parikymmentä senttiä, ja voin sanoo, että olo on huomattavasti parempi. näytän paremmalta ja tiedän sen. en mä koskaan ole ollut mitenkään erityisen ruma, liian pyöree vaan.

ja joo tiedän, poikaystäväni on mulkku kun on tommosesta mussuttanu, ja jokaisen pitäis hyväksyä kaikki semmosina kun ne on ja blaa blaa blaa. mulle toi oli kuitenkin semmonen piikki, mikä pisti ajattelemaan. että vittu, ei mun tartte tältä näyttää jos ei kelpaa, kyllä mä perkele voin laihtuaki. jos mä sit kelpaan. ja kyllä, mä kelpaan sekä sille että itselleni, huomattavasti paremmin. mä en ikinä ottais noita kiloja takas, ja voin vannoa, ettei ne varmasti tule.

miten mä onnistuin ? rupesin kyttäämään ruokien kalorimääriä. söin vaan semmosia, missä oli vähän. jos oli yli 100, oli melkein liikaa. söin myös älyttömän vähän. mitä vähemmän sen parempi. ei mitään säännöllisiä ruoka-aikoja ja aina vähän sapuskaa, ei. ei toimi mulla. en syöny mitään ylimääräsiä karkkeja, sipsejä, jätskejä, limsoja, hampurilaisia tms. en juonu alkoholia kuin erityistapauksissa (eli kerran kaks koko kesässä). ja menin pyörällä töihin (9km suunta). kävin lenkillä. kävin kuntosalilla. ja sillä se sitten lähti. ihme kyllä.

nyt kun mä painan noin 70 kg, toivottavasti ei oo noussu enempää tän mässäilyn aikana, en oo oikein vieläkään tyytyväinen. pituuteeni nähden oon ihan ookoopainossa, mut mä haluaisin vielä ainakin 5 kg pois. tai vyötärön alle 80 cm. koska mulla on diabetes riski suvun takia, enkä halua diabetestä. mut en mä jaksa nyt ottaa mitään hirveetä stressiä tosta viidestä kilosta. lähteköön tossa matkan varrella, mulla on nyt niin vittumainen työ, että ei sen jälkeen jaksa lähtee lenkille. tarpeeks tulee lenkkeiltyä töissäkin kun kantaa jotain lankkuja tai ulkoiluttaa imuria.

mua on inspiroinu lähinnä kuvien katsominen. itseasiassa perustin ton mun inspiraatio-bloginkin lähinnä sen takia, et voin yhelle sivulle kätevästi koota hyvännäkösiä naisia, ja käydä vilkasemas sitä blogia aina kun tekee mieli mässätä. sit kun sitä miettii, että ainii, tolta mä halusin näyttää, ni ei välttämättä tee mieli syödäkään sitä suklaata. koska minä haluan näyttää esimerkiksi tältä:

se, miksi mä tätä kirjoitan, on se, että ne jotka haluaa laihduttaa ja jotka uskoo, ettei ne pystyis siihen, älyäis, että kyllä se on kohtalaisen helppoo. mulla tietysti oli tommonen oma personal trainer (= poikaystävä) joka koko ajan vittuili mun syömisistä. mutta jos oikeasti haluaa laihtua niin kyllä se onnistuu. koska mun mielipide on, että läskit on rumia (huom, tarkoitan tässä nyt sairaalloisen lihavia ihmisiä, siis jotain yli 150-200kg!). ja mitään semmosta 'kaunis sisimmästä'-paskaa en jaksa kuunnella. kyllä se on niin, että jos on ulkokuori kunnossa niin sitten on se sisäinen puolikin.

tässä muutama ennen-jälkeen kuva. vähän huonojahan nuo ovat kun asennot on niin erilaiset ja muutenkin. eriväriset hiukset hämää kivasti. mut ainakin huomaa miten naama on kaventunu ! olen ylpeä itsestäni.

eka kuva ennen kuin aloitin laihduttamisen

heitänpä nyt tähän loppuun vielä muutamat senttimäärät. about viikon välein olen mittaillut aina reisiä, persettä, vatsaa navan kohdalta sekä tuosta vyötäröä kapeimmalta kohdalta. tämmöisiä tuloksia. nyt tänä keväänä ei ole niin paljon lähtenyt, kun en tosiaan ole panostanut ihan hirveästi, tai siis on sattunut repsahduksia. mutta kuitenkin, näkee vähän suuntaa, että mistä on lähdetty ja mihin on päädytty.

reidet:   kesäkuu 2010 : 67 cm
              marraskuu 2010 : 60 cm
              maaliskuu 2011 : 58 cm
              kesäkuu 2011 : 57 cm

perse:   kesäkuu 2010 : 110 cm
             marraskuu 2010 : 104 cm
             maaliskuu 2011 : 100 cm
             kesäkuu 2011 : 97 cm

vatsa navan kohdalta:   kesäkuu 2010 : 107 cm
                                        marraskuu 2010 : 95 cm
                                        maaliskuu 2011 : 90 cm
                                        kesäkuu 2011 : 87 cm

vyötärö:  kesäkuu 2010 : 90 cm
                marraskuu 2010 : 83 cm
                maaliskuu 2011 : 76 cm
                kesäkuu 2011 : 74 cm